
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Gastro-messuilta vielä hiukka lisää juttua....
Itselläni kun ei ole koulutusta leivonta- eikä ravintola-alalle, joten kaikki itselle uudet jutut kiinnostavat, vaikkei niitä omassa leivonnassa tarvitsisikaan. Testasin kotona sitruunanmakuista, ammattikäyttöön kehitettyä puolivalmistetta. Esittelyssä oli muitakin vastaavia sekä kermaa, josta kuulemma saa erittäin kestävän vaahdon. Sitä olisi varsinkin tehnyt mieli testata :D
Näitä saa vain tukusta, mutta kiinnostuneet voivat kysellä täältä.

Leivoin kakkupohjan, jonka kostutin appelsiinimehulla (pohja jäi kuitenkin turhan kuivahkoksi, mutta menköön nyt tämän kerran :D). Päälle kaadoin sitruunatorttuaineksen, jonka olin sulattunut kattilassa ohjeen mukaan. Annoin täytteen jähmettyä muutaman tunnin ja kasasin vadelmia päälle. Laimeasta vadelmamehusta ja hyytelösokerista tein kiilteen pitämään marjat hyvinä ja kasassa.

Ei hassumpaa, kyllä tälläistä voisi käyttää kotonakin. Olisi kiva tietää, miten ja mistä aineksista ravintolat yleensä tekevät jälkiruokaleivonnaiset. Muutamia aika kamalia "herkkuja" on tullut vastaan ravintoloissa, vaikka harvoin jälkiruokaa jaksaa syödä aterian päätteeksi. Ruoka on ollut ehkä herkullista, mutta huono jälkiruoka pilaa kokonaisuuden.

Bongasin messuilta Fazerin tulevan uutuuden, Tutti Frutti Crushin. Muutenkin nuo crush-pussit uudistuvat ja niissä on jo valmiina sulkija. Ikäviä vanhat pussit ovat olleetkin, sillä ne on ollut pakko laittaa erikseen vielä Minigrippeihin. Uutuus olisi kuulemma tulossa kauppoihin toukokuussa. Yritin kysellä Fazerilta sähköpostitse, saako noita messuilla olevia tuotteita laitella blogiin esille, mutta sieltä ei tullut mitään vastausta, joten tässä nämä nyt ovat:


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Hyvän näköistä tuo piiras. :)
Ulkomailla on joskus päin vastoin, että listoilta söisi vain ne maukkaat laatujälkiruuat. Muutaman vuoden olenkin illallisilla nauttinut vain kaksi erilaista alkuruokaa, jo annosten koonkin vuoksi.
ei kannata liikaa tutustua puolivalmis konditoria juttuihin.. muuten huomaa että kaikki ne herkku kakut joita kaupassa myydään on valmiista maustetuista moussejauheista tehty :)