Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

25.03.2010 - 16:59

Tanja Ahonlaita-blogista vinkkasi kivasta kisasta, täällä. Tarkoitus kilpailussa on leipoa Miss Cupcake ja voittajan kaikista ehdokkaista valitsee raati, joten äänestyskisa tämä ei ole. Näin ollen kenen tahansa luomus voi voittaa, sillä raadin haluamia vaatimuksia ei voi tietää. No, ehkä firman tuotteiden käyttö olisi suotavaa, mutta ei varmasti sekään välttämätöntä. Kuvia saa laittaa varmaankin useampiakin, näin olen ainakin ymmärtänyt. Eli nyt kaikki joukolla leipomaan

Tein muutaman oikein kukkaisen ja amerikkalaistyylisesti pursuavan cupcaken.

Ohjeena käytin perusmuffinssiohjetta omilla väännöksillä :

2 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl sulatettua voita

1 dl Valion Vanilla-vaniljakastiketta

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 iso raastettu omena

1/2 dl butterscotch morsels (tuliainen Amerikasta, mutta tilalle voi pilkkoa vaikka toffeesuklaata)

 

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi, vaniljakastike ja jauho-leivinjauheseos. Lisää käännellen raastettu omena ja toffeet. Jaa taikina silikonisiin muffinivuokiin tai paperivuokiin muffinipellille.

2. Paista muffinit 200 asteessa n. 20 min.

3. Anna jäähtyä, päällystä haluammallasi kuorrutteella ja koristele :D

Lähikuvaa.

Kaikkia en koristellut täysin kukkaisesti. Yksi kukka ja muutama lehti. Lehdet ovat valkosuklaata.

Sisältä näyttää tältä.

 

Mama kirjoitti 25.03.2010 - 18:33
Hulppean hienoja ja romanttisia!
Mama kirjoitti 25.03.2010 - 18:56
Aivan supersuloisia ja romanttisia!!!
Titta kirjoitti 25.03.2010 - 19:11
Tosi herkullisen näköisiä! Miten oot valkosuklaan värjännyt?
Cup cake kirjoitti 25.03.2010 - 20:23
Hihii! Kiitos tästä vinkistä! Täytyy itsekkin osallistua kilpailuun! Onneksi on vielä aikaa (31.5. asti) :) Ja tosi kauniita muffineja teit. Aika vaikea sinua on voittaa :D
tiina kirjoitti 25.03.2010 - 20:29
Ihania! Ja maistuvat varmaan taivaalliselta! Linkitin sut, ok?
nami-hiiri kirjoitti 25.03.2010 - 20:44
Sieviä ja amerikkalaistyylisiä :) Onnea kisaan !
Kivaa, että kisa huomattiin vihdoin! Siitä kirjoiteltiin lehdissä Ystävänpäivän tienoilla;itse luulin kisan kestävän vain helmikuun. Pitäisi lukea ajan kanssa :D
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 25.03.2010 - 20:59
Kerrassaan upeita!!
Ninuski kirjoitti 25.03.2010 - 21:11
Ihania... Mistä oot hankkinut nuo perhosjutut ja onko ne kertakäyttötavaraa vai millaisia ovat?
Yaelian kirjoitti 25.03.2010 - 21:34
Ihania! Samoin ovat myös nuo alemmat petit foursit.
Tanja kirjoitti 26.03.2010 - 00:23
Kerrassaan mahtavaa että innostuit laittamaan muffineitasi kisaan, nää on vaan niin kertakaikkisen UPEITA! :D
Petit foursitkin on kivoja. :) Kukkasesi jälleen kauniita.
Sirpa kirjoitti 26.03.2010 - 14:22
NAM! ja voittaja ainesta :D
Johanna H kirjoitti 26.03.2010 - 19:00
Aivan ihania ovat :)
Minunkin on jo jonkin aikaa pitänyt osallistua tuohon kisaan, mutta enpä ole saanut vielä aikaiseksi. Ideoita on kyllä pää täynnä, kunhan vain joku ne toteuttaisi :)
maria kirjoitti 27.03.2010 - 21:57
Todella kauniita leipomuksia! (kuten kaikki muutkin mitä teet... :) )
Olisiko sinulla muuten ohjetta myslipatukoihin? Olen kokeillut kolmea eri ohjetta ja osaksi omilla sovelluksilla. Yleensä tulee aivan liian makeita. Tavoitteenani kun olisi tehdä ihan välipalaksi, ei mitään äklömakeaa herkkua. Alkaa jo iskemään epätoivo, kun ei mikään tunnu onnistuvan..
Saija kirjoitti 28.03.2010 - 12:36
kauniita muffinnseja. Oletteko huomanneet että siellä kisassa on joku alkanut kunnolla pelleilemään pisteillä? Eivät taida ymmärtää että kisan ratkaisee raati eikä pisteet. Onneksi näin!
Ebe kirjoitti 28.03.2010 - 16:40
Kiitos kommenteista : )

Titta: Valkosuklaata voivärjätä tomuväreillä, mutta nämä värjäsin heittämällä valkosuklaan sekaan palasen vihreää ja keltaista Candy Meltsiä :D

Ninuski: Ne ovat muffinssikoristereunoja ja ne ovat sinänsä kertakäyttöisiä, mutta periaatteessa niitä voi käyttää uudestaankin, jolleivat ne likaannu. Lisää juttua täällä
http://ebetys.com/blog/1764238/muffinssien-koristereuna/

Maria: Näin suoralta kädeltä ei ole ohjetta myslipatukoihin, mutta sellaisen näin juuri vähän aikaa sitten. Nyt en vaan muista missä. Täytyy tutkailla ja testata, jos löytyy hyvä resepti :D

Saija: No juu, eipä kai se haittaa, mutta turhaa venkoilua vain. Ei niitä pisteitä välttämättä itse tekijät naputtele, vaan jotkut ihan muut huvikseen :D

Kauhukeittiö kirjoitti 31.03.2010 - 12:41
Jälleen kerran aivan upeita! Eihän noita raaski syödä. :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto