
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Testailin kakkumessuilta ostamaani kukkamuottia. Näitä muotteja (koko ja muoto) oli tarjolla kahta erilaista ja valitsin tämän kapeammilla terälehdillä olevan. Pulleammilla terälehdillä varustetulla muotilla tehdyt kukat muistuttaisivat paremmin hortensian kukkaa. Näin ollen olisi pitänyt ottaa se toinenkin, sillä muotit eivät olleet kalliita, mutta ihan kivoja kukkia tuli tälläkin.

Muotilla otin sokerimassasta paloja, muotoilin, kuivatin ja sävytin tomuvärillä. Siniseen sävyyn en ollut aivan tyytyväinen, mutta hortensiaa on onneksi monen väristä versiota. Tässä vaaleaa lilaa. Kuivatettuihin kukkiin kiinnitin nonparelleja keskustaksi kaupan sokerikuorrutteella (tuubi).

Kukat voi ryhmitellä paremmin kakun päälle. Rautalangoittamalla kukat saisi tehtyä ilmavia kimppuja, mutta sitä tapaa ei ole vielä tullut testattua. Jotenkin rautalanka kakussa ei tunnu kivalta ajatukselta, ei edes koristeissa. Ehkä joskus voisi tehdä sellaisia ihan huvikseen, vaikka maljakkoon :D

Sinistä.

Hailakkaa lilaa.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Jossain johonkin, perhosen antenneihin(?) on käytetty vermishelliä, eli ohutta riisinuudelia. Toimisikohan se? Ja senhän vois muotoillakin, ensin laittaa hetkeksi kuumaan veteen, kun voi muotoilla, laittaa muotoon ja tukee + antaa kuivaa. Luulis, etät jos sen kuuman veden värjääe sim vihreäksi, niin tulis vihreitä. Tai sitten ihan väriä päälle.. :)
Susanna: Messut olivat Englannissa : ) Juttua oli blogissa tuolla aiemmin. Olisikin kiva, jos Suomeen saisi vaikka edes vähän pienemmät kakkumessut :D
Miriam: Riisinuudelia olen käyttänyt kukkien heteinä joten varmasti käyvät myös perhosiin. En ole kastellut riisinuudelia, vaan olen värjännyt tarvittaessa tomuvärillä tai tomuvärin+kirkkaan alkoholin sekoituksella. Alkoholi haihtuu pois, väri tarttuu paremmin ja riisinuudeli ei kastu liikaa. Muotoilusta en osaa sanoa, olen aina valinnut nuudeleista sopivat käppyrät :D
Tämä käypi täällä aina ihailemassa noita upeita kukkia varsinkin... :)