
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Kaverisynttäreille tyttärelläni oli aivan ihana idea ja ajatus täytekakkuun, mutta aikapulan takia se jäi kuitenkin toteuttamatta. Jääköön suunnitelma vielä salaisuudeksi, jos vaikka joskus sen vielä tekisin. Toivottavasti tämä kelpasi, oli siinä kuitenkin hieman sitä vesiteemaa, mikä oli tyttäreni visiossakin 
Kakku ei ole iso, vaikka siltä näyttääkin. Kuuden munan kakku (4+2) täytettynä mango-passionmoussella+ kermavaahtoa+persikanpaloja ja sipaisut mangohilloa.

Simpukat jne.. ovat valkosuklaata, johon truuttasin Dr.Oetkerin suklaanmakuista koristelugeelia (tumma suklaa). Mietin, mihin geelejä voisi käyttää, sillä ne ovat minusta koristeluun jotenkin liian rakeisia. Testasin Ariel-kuvan mukaan tulleisiin suklaakoristeisiin (jäivät silloin kuvasta pois) valkosuklaan ja geelin yhdistelmää ja sehän toimi hyvin. Geeli ei sekoitu yhtä tehokkaasti valkosuklaaseen (ja kun ei sekoita liikaa) kuin pelkkä tumma suklaa ja jäljestä tulee hauskan epätasaisen ruskea ja pilkullinen. Kuvissa epätasaisuus ei näy niin hyvin kuin luonnossa.

Vesipärskeet ovat Candy Meltsiä ja lisäkoristeena sokerimassakukkia, hopeanonparelleja sekä sinistä koristelusokeria.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Olet uskomattoman taitava ja kekseliäs *hatunnosto*!!!
Oikein mukavaa Naistenpäivää, tai siis jo iltaa , sinne :)
Tuossa kissakakussa on mielenkiintoinen tuo banoffee curd, mutta linkistä en päässyt mihinkään..?
Millaisilla muoteilla olet tehnyt nuo simpukat jne? Itsellä olisi juuri haussa jokin muotti, jolla saisi vastaavia taiteiltua.
Neuvoista kiittäen Ellu =)
Mutta ihana on kakku.
Raisa: Kyllä minulla linkki toimi, mutta täältä löytyy tuo banoffee curd http://www.giftgourmet.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/GiftGourmet/Products/151
Tiia: Muotti on jo aikoja sitten ostettu ja en muista mistä, mutta täältä löytyy myös http://www.bakeandparty.com/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ViewAction=View&ObjectID=19725436&Page=3
Ellu: Tässä ei ollut tukia, koska kakku ei ollut iso. Taikinataivaassa Tarjuskalla on hyvät neuvot tämäntyyppisen kerroskakun tekoon http://taikinat.vuodatus.net/blog/2382834/kerroskakun-kokoaminen/
Maarit: Leivontafoorumista, täältä löytyy vinkit kermalla kuorruttamiseen
http://leivontafoorumi.org/viewtopic.php?f=24&t=134
Hyvä juttu, että ahkerat bloggaajat ovat vinkkejä jaksaneet ja ehtineet tehdä. Niihin on mukava linkitellä, kun itse en saa noita vaihekuvia napattua. Tosin tekeminen jää usein yölle ja silloin kuvaaminen on niin hankalaa valaistuksen suhteen. Kiitokset siis teille kaikille :D
Ja tietenkin onnittelut tyttärelle! =)
Ihanin oli se pöllökuvioinen kakku! Sellaisen kun sais!
Olen tässä pikkuveljelle katsomassa kakkua, mutta rupesi itsekin tekemään mieli kokeilla niitä kaikkia ihania!!