
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ystäväni tilasi vauvakoristeen pienen pojan ristiäisiin, joihin hän on/oli menossa. Mukaan toivottiin sähkökitaraa ja sain kuvankin sähköpostiini. Suunnittelin kitaraa jotenkin pystyyn tai nojalleen. En onneksi ollut vielä aloittanut tekemistä, kun juttelin ystäväni kanssa ja hän kertoi mahdollisesti lähettävänsä koristeen, jollei sattuneista syistä pääsekään itse paikalle. Varmuuden vuoksi muutin koristeen paremmin pakettiin sopivaksi. Oivan asettelumallin löysin Merjan Marsipaanipuodista, täältä. Merjalta löytyy paljon muitakin ihanan ihastuttavia vauvakoristeita ja vauvat ovat selvästi omia persoonallisuuksia. Siihen kun joskus pääsisi edes lähelle, mutta nyt tästä tuli tälläinen 
Koriste on sokerimassaa ja alustan pituus on noin 14 cm ja leveimmästä kohtaa noin 7,5 cm leveä.

Lähikuvaa.

Minusta vauva on luonnossa oikeasti jotenkin kivemman näköinen. En saanut mistään kulmasta hyvää kuvaa aikaiseksi, vaikka kuvia tuli kyllä räpättyä paljon :(

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Itse ollut myös pari päivää vauvakoristeenteossa, kyllä tuntuu niin vaikealta taas.. kadehdin ihan Merjan taitoa saada vauvoista aina niin persoonallisen ja kauniin.. Mutta on kyllä sinunkin koristeet ollut upeita, tässä hyvä esimerkki!!! :)