Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

16.01.2010 - 12:37

Kehittelin sokerimassasta ruiskaunokkia. Pari kertaa sitä onkin ehdotettu tehtäväksi ja nyt talvella yritän noita aikaisempia ehdotuksia testailla :D

Ruiskaunokki on oikein sopiva koristeeksi aitona, oikeana kukkana. Tähän aikaan vuodesta ei tuoreita ruiskaunokkeja valitettavasti saa, mutta kuivattuja terälehtiä voi ripotella koristeeksi. Ne ovat luonnon omia koristeita, ilman lisäaineita.

Tässä kuitenkin sokerimassasta tehdyt ruiskaunokit.

Nämä tein ruiskaunokki-piparimuotilla.

Nämä tein neilikkamuoteilla.

Nämä ovat tehty pientä sydänmuottia apuna käyttäen, mutta aika paljon ylimääräistä näpertämistä näissä oli :D

Lähikuvaa.

Mitkä ovat teistä lähinnä oikeaa ruiskaunokkia? Värityksellä saa paljon aikaan oikeaan suuntaan. Näissä ei tuo väritys ihan täysin onnistunut, sillä minulla ei ollut oikeansävyistä sinistä. Tuo sininen meni jotenkin harmaaksi, vaikka koitin sitä sävytellä.

Jos tarkemmat ohjeet kiinnostavat, voin sellaiset tehdä haluamistanne kukista

 

nami-hiiri kirjoitti 16.01.2010 - 13:19
Kauniita ovat kaikki. Mielestäni ison kuvan keskirivin vasen on 'oikein'! Kekseliästä käyttää vertailuun muitakin formuja. - Ruiskaunokin sininen on ehkä vaikea jäljittää, mutta niitähän on myös eri sinisen vivahteina, vaalen punaisia, valkoisia, jopa voimakkaan lilaa ! Arvosteluni olisi 9,5++ :))
Kyökkis kirjoitti 16.01.2010 - 14:09
Minusta ehdottomasti ekan kuvan kukat ovat aidoimpia, ja vielä erityisesti tuo vasen reunimmainen on hieno! Kyllä sä jaksat, hattua nostan sulle Ebe!!!
Melody kirjoitti 16.01.2010 - 14:31
Lempikukkani, voi että miten kauniita!
Pioni kirjoitti 16.01.2010 - 14:50
Kiitos Ebe!
Todella hienosti onnistuit, uskomatonta!
minukiisu kirjoitti 16.01.2010 - 15:09
Niiiii ilusad ja tõepärased!
Pinkkis kirjoitti 16.01.2010 - 15:47
Nyt täytyy tunnustaa, ettei mulla ole hajuakaan miltä oikeaoppisen ruiskaunokin pitäisi näyttää, tiedän vain että kukka on sininen :D Mutta ihan kukkana arvostellessa sydänmuotilla tehdyt on minusta ne kauneimmat, ja niistä olisikin kiva saada ohjetta, minä kun edelleen yritän käyttää muotteja monipuolisesti :D
Jonna kirjoitti 16.01.2010 - 17:54
Todella ihanat kaikki kukat, ruiskaunokki on yks mun lempikukista. Ois kivaa saada ohjeet sydänmuotilla tehtyihin kukkiin, koska mulla ei ole niitä muita muotteja (vielä). :)
Anu/Anun keittiössä kirjoitti 16.01.2010 - 18:18
Olet sinä niin taitava... miten keksitkin näitä erilaisia toteutustapoja. Pidin näistä kaikista, mutta sitten oli pakko etsiä googlella oikean ruiskaunokin kuva muistuttamaan, miltä se oikeasti tarkemmin katsottuna näyttää. Ja kyllä, sydänmuotilla syntyneet on kyllä aidoimman näköiset. Harmi, jos ovat sitten myös suuritöisimmät.
Sanna kirjoitti 16.01.2010 - 18:59
Sydänmuotilla tehdyt näyttävät ehdottomasti aidoimmilta!
KIRSI kirjoitti 16.01.2010 - 19:31
Iiiihania..... ovat kaikki..... ja niin kauniita.:) Minulla oli aikoinaan morsiuskimpussa ruiskaunokkeja.:))) Minusta alimaiset ovat aidoimman näköisia,joskaan ei muissakaan paljon eroja ole. Olet tosi taituri.
piipa kirjoitti 16.01.2010 - 19:43
Siis vau ihan kaikki jos paras nii piparimuotti mutta mulle kelpais kaikki !!!
Annuliisa kirjoitti 16.01.2010 - 19:58
En minäkään osaa sanoa, mikä on ihan aidon oikean ruiskaunokin näköinen, mutta kauneimmat näistä olivat minun mielestäni nuo viimeiset taideteokset.
Eveliina kirjoitti 16.01.2010 - 20:26
Jälleen upeita kukkia!!
Saijja kirjoitti 16.01.2010 - 20:51
Ihania, mielestäni tuo yläkuva missä kaikki ovat samassa on luonnollisin, ei ruiskaunokki ainakaan mun kukkapenkissä aina oo niin samannäköinen, tolleen just luonnollisena kaikki hieman erillaisena, täydellistä.
anna kirjoitti 16.01.2010 - 20:58
voi upeus mitä kukkia. ihan mahtavia. siis nämä sekä nuo alemmankin postauksen ihanuudet. :D
Elina kirjoitti 16.01.2010 - 21:00
Upeita taasen. Minun mielestä nuo sydänmuotilla tehdyt an aidoimman näköisiä ehdottomasti. Kaikki on kyllä upeita ja tunnistettavissa :)
Henna kirjoitti 16.01.2010 - 21:35
Aivan ihania kukkia omat suosikkini ovat alimmaiset...aidoimman näköiset!!!
Sirpa kirjoitti 16.01.2010 - 22:08
Minusta kaikki kaunokit ovat upeita, se onkin yksi minun lempi kukista. Laita ihmeessä ohjeita, minua kiinnostaa erityisesti tuolla neilikkamuotilla tehdyt ja käytätkä pelkkää sokerimassaa vai marsipaania vai yhdessä!
Anette kirjoitti 16.01.2010 - 23:36
Ekassa kuvassa olevat ovat kauneimpia, mutta mikä ohje tahansa käy. Laita ehdottomasti, vaikka kaikki ohjeet:-)
Mama kirjoitti 16.01.2010 - 23:41
Ihanat kukat. Ohjetta toki!!! Kiitos!
Sokeriperho kirjoitti 17.01.2010 - 00:32
Voi Ebe, olet sä kyllä aikamoinen sokerifloristi. Aivan uskomattoman aidon näköisiä kukkia ;)
Marjo kirjoitti 17.01.2010 - 09:05
todella upean näköisiä. multa on kans kokoomuksen kekkereille pyydelty ryiskaunokkia mut olen uskaltautunut vaan maalaamaan niitä. musta noi oli aivan uskomattoman upeita. piparimuoteille tehdyistä pidin eniten.
Krisse kirjoitti 17.01.2010 - 09:09
Siis niiiiin kauniita ruiskaunokkeja! Kyllä sie oot taitava...ei voi muuta kuin ihailla!
Tytsie kirjoitti 17.01.2010 - 10:07
Minä kyllä ehdottomasti kallistun noiden sydänmuoteilla tehtyjen puolelle myöskin. Ihania ruiskaunokkeja ja miten piristävä "uutuus" aina niin samannäköisten ruusujen sekaan.
Edina kirjoitti 17.01.2010 - 10:27
Olet sinä vaan aikamoinen sokerisormi! Uskomattoman upeita kukkia!
Tuulis kirjoitti 17.01.2010 - 10:29
Uskomattoman upeita kaikki! Ja oikeesti tosi aidon näköisiä. Wau, olet kyllä mestari.
Kermaruusu kirjoitti 17.01.2010 - 11:38
Kyllä sä Ebe sitte osaat!! :D Minusta sydänmuotilla tehdyt näyttävät parhaimmilta, vaikka kaikki kukat ovat upeita. Välivaiheohjeet otamme aina ilomielin vastaan! :P
punanen kirjoitti 17.01.2010 - 12:55
Mie rakastan ruiskaunokkeja! Sydänmuotin kanssa tehdyt on mun mielestä kauneimpia, kakkosena sitten ruiskukkamuotilla tehdyt. Kaunnita ja ihania kaikki tyynni!
Titta kirjoitti 17.01.2010 - 14:33
Mä tykkään myös sydänmuotilla tehdyistä eniten, mutta eipä niillä suurta eroa ole. Myös väritys näyttää tosi hyvältä. Ilman muuta vaihekuvia, nää ois kiva oppia!
Mai kirjoitti 17.01.2010 - 16:35
Yees, ohjeet ovat ilman muuta tervetulleita!!
Ent-tu kirjoitti 17.01.2010 - 16:55
Huhhuh, ihan superuskomattomanupeita!
krisse kirjoitti 17.01.2010 - 17:10
tosi kauniita kukkia,ihanaaaaa!mut sydänmoutilla tehtyt ovat aidommat:)
qsti kirjoitti 17.01.2010 - 17:19
Vau, todella kauniit ruiskaunokit olet saanut aikaiseksi! Mielestäni aidoimman näköiset ovat sydänmuotilla tehdyt kukat.
Olisi kiva osata tehdä itsekin, kun Viron kansallispäivä on pian tulossa ja kansalliskukat sopisivat kakunkoristeiksi täydellisesti.
Tarkempia ohjeita odotellen...
Saila kirjoitti 17.01.2010 - 18:11
Kyllä ehdottomasti sydänmuotilla tehdyt ovat aidoimman näköisiä! Ei ole kahta jakoa siitä... Kauniita ovat!
SS kirjoitti 17.01.2010 - 18:37
kauniita ovat kaikki..
Ebe kirjoitti 17.01.2010 - 19:34
Hurjan paljon kiitoksia kaikista kommenteista :D

Nami-hiiri: Totta, ruiskaunokkia löytyy monen sävyisenä ihan hailakasta sinisestä tummaan violettiin asti sekä valkoisina että vaaleanpunaisina eli vaihtoehtoja löytyy. Se perinteinen ruiskaunokin sininen oli hakusessa :D

Hauskasti löytyi jokaiselle tavalle omat kannattajat eli teen piakkoin kaikista ohjeet! Itse ehkä pidin sydänmuotilla tehdyistä eniten :D
Sari LAHJA-AITASTA kirjoitti 17.01.2010 - 20:14
♥ Uskomattoman kauniita kaikki!
erityisen onnistuneesti olet vanginnut näihin kukkien "keveyttä-ilmavuutta-herkkyyttä"
Kati kirjoitti 18.01.2010 - 10:36
Aivan ihania!Vaihekuvat olis kans kivoja.. ;)
Eeva-Liisa/ Juhlattaren Kakkublogi kirjoitti 18.01.2010 - 13:57
todella upeita, kauniin syvät värit :)
Maarit kirjoitti 18.01.2010 - 16:33
kauniita! en tiennytkään että ruiskaunokkimuottejakin saa!!
Anninen kirjoitti 18.01.2010 - 16:42
IHANIA! Edellisenkin jutun kukat saivat melkeinpä hengen salpautumaan... :) Sydänmuotilla tehdyt ovat mielestäni "oikeimpia", vaikka kaikki ovat tosi hienoja.
ma-te kirjoitti 18.01.2010 - 17:14
Onpa taas syötävän hyvän näköisiä ruiskaunokkeja.
Täydet 10 pistettä.
josem kirjoitti 19.01.2010 - 18:34
Oi ihania ruiskaunokkeja :) mulla itsellä on tuo neilikka muotti kanssa ja haluisin tietää miten kyseisellä muotilla tehdään kaunokkeja :)
Anna kirjoitti 19.01.2010 - 20:39
Onpa aidon näköisiä kukkia. Hitsiläinen:DD Pistätkö mutkii blogilistalle. Tattis!
Tiia/Tigen keittiössä kirjoitti 20.01.2010 - 10:43
Vau! En kyllä tiedä miltä ruiskaunokki näyttää, mutta nopeasti kun katsoin niin todella aidon näköisiä jokainen! Uskomatonta miten joku voikin osata väsätä noin hienoja kukkia :)
Lisäsin sinut blogilistalleni! Minutkin saa lisätä halutessaan :)
sofiella kirjoitti 20.01.2010 - 22:30
Siis sä vaan oot niin taitava näiden kukkien kanssa!!! (ja monen, monen muunkin asian!) Nää on kyllä ihan näköisiä ja itse pidin eniten siitä ensimmäisestä vaihtoehdosta. Kaikki kylläkin aika lailla täydellisiä... :)
Elina kirjoitti 21.01.2010 - 17:43
Ihmeelliset!!!
Ruiskaunokit ovat Viron kansalliskukat. Onks se mahdollinen opettaa miten ne tekit?
Meilla on kohta itsenäisyyspäivä, haluan panna tortulle ruiskaunokit.
Mistä sa saat ainet?
outi kirjoitti 22.01.2010 - 22:21
oi maailma, että oot taitava. käyn jatkuvasti ihastelemassa kättesi töitä!
Aatun äiti kirjoitti 23.01.2010 - 21:33
Siis ihan mielettömiähän nämä on taas kaikki, mutta en tiijä miksi musta nuo ylimmät (ja toiseksi ylimmät) on parhaimman näkösiä mun silmään. Jos siis pitää valita, koska tosiaan kaikki on upeita! :)
Ebe kirjoitti 23.01.2010 - 23:34
Kiitos ihanista kommenteista :D Teen ohjeet ihan pian, nyt on ollut taas muita hommia välillä :D

Elina: Tilaan sokerimassan ja värit leivontanettikaupoista.
Möme kirjoitti 24.01.2010 - 12:19
Sydänmuotilla tehdyt ovat aidoimman näköiset, tuollainen se ruiskaunokin terälehti on. :-) Upean kauniita ovat kaikki, ja värikin on kyllä aika lähellä alkuperäistä! Taitavaa!
gebardi kirjoitti 26.01.2010 - 15:52
Ihania, ihania ja ihanan värisiäkin!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja
Makoisat blogit, Arkisto