
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ehdotin siskoni miehelle, että eikö olisi hauska sujauttaa oman firmansa, täällä, logolla olevia joulupipareita mukaan joulupaketteihin tai muuten antaa tarvittaessa asiakkaille. Tein ensin muutaman mallipiparin ja niistä siskoni mies sitten valitsi haluamansa. Mallipipareista ei vaan ole kuvaa, kun en kuvannut kotoa lähtiessäni ajatellen tuovani piparit sitten takaisin, mutta ne jäivätkin siskolleni. Testasin eri muotoja ja kokoja, tavallista piparkakkureunaista piparia, pipoa, koko logo piparissa ja vain osassa piparia. Kuvat ovat täältä ja kiitokset Ullalle sekä Henkalle vaivannäöstä!
Taikina on tavallinen (ohje Kotilieden sivuilta) piparitaikina hyla-voihin tehtynä. Piparkakkuja tein 200 kpl ja pakkasin ne sellofaanipusseihin. Vaihekuvia löytyy täältä.

Lähikuvaa.

Koko satsi pakattuna 

Ihan kiva kokeilla tälläistäkin sarjatyötä. Taikinaakin kului melkein 8 kiloa, sillä piparit ovat isoja. Muotti olisi ollut kätevä, sillä nyt piti leikata jokainen pipari paperimallin avulla erikseen. Onneksi muoto oli helppo. Toivottavasti piparit ovat mieleisiä ja ihmiset oikeasti uskaltavat kuvasta huolimatta syödä niitä. Tytöt testasivat ja olivat makutuomareina ja kuulemma ovat hyviä. Kuva piparin päällä ei maistu laisinkaan, sillä se sulautuu ja kuivuu huomaamattomaksi pinnalle.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Carsu: Syötävä paperi on maidoton ja gluteeniton.
Weeperi: :D
http://www.ullanunelma.fi/product_details.php?p=662
Koko voi olla siis muukin kuin malli-arkissa :D