On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tänään on meikäläisellä synttärit, mutta kakkua en alkanut väsäämään. Tein perheelle helpot leivokset suklaakakkupohjasta, kirsikkahillosta ja kermavaahdosta. Levitin jäähtyneen kakkulevyn (kuivakakkutaikina) päälle sileäksi soseutettua kirsikkahilloa ja pursotin kermavaahtoruusukkeen. Kermavaahto oli aikomus maustaa ripauksella kanelia, mutta sen unohdin ja lisäsin vain sokeria. Koristeena tuunatut Noblesse-suklaalaatat.

Joulutähti miniversiona.

Pikeerilumitähti suoraan laatalle pursotettuna.

Tässä on ensin laatalle pursotettu pikeeriä ja ripoteltu värikkäitä nonparelleja. Pienet piparkakku-ukot on Wiltonin koristerae-purkista. Maalasin valkoisella elintarvikevärillä koristelut ukkoihin.

Valkoinen tomusokeri on lumijauhetta, jota kuulemma konditoriat käyttävät. Sain sitä tutun kautta pahvipurkillisen. Lumijauhe on siitä erilaista kuin tavallinen tomusokeri, että se ei sula niin helposti ja sitä voi laittaa esim. vielä lämpimien kuivakakkujen päälle koristeeksi. Tavallinen tomusokeri sulaa hetkessä, jos kakku on lämmin.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Tosi kivoja ideoita taas sulla! Söpöt nuo pipariukot ja taaas olet tehnyt tuollasia yksityiskohtia, joita itse en edes näkisi tihrustaa. Olisi varmaan koko ukot valkoisia, kun alkaisin sohia niitä :D IHANIA. Nammm.
Ihania leivoksia, niin kauniisti koristeltu!
Mieheni täyttää huomenna vuosia, ja lähipäiviin mahtuu vielä kahden kummilapsen synttärit. Näitä herkkuja katsellessa ei auta kuin toivoa, että rautainen itsekuri puree. Vatsa kun tuppaa näin joulun alla muutenkin paisumaan.
Siis ei paljon, mutta hyvää.
Ihanat leivokset!
Kyllä kelpaa kahvitella noilla herkuilla.
Kivoja leivoksia!
Kiva idea taas näissäkin leivoksissa!
Carsu: Tilasin pipari-ukot Kakburken-nettikaupasta täältä
http://www.kakburken.se/index.php?cPath=82_170&page=2