On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Siskoni ystävä on usein ollut mukana juhlissamme ja ollaan samalla tutuiksi tultu. Kun hän pyysi tekemään hänen poikansa rippijuhliin leivonnaisia, suostuin mielihyvin. Hänen poikansa on itse suunnitellut pipareiden mallit ja niiden mukaan leikkasin sekä koristelin piparit. Ihana idea ja varmasti ei tule samanlaisia vastaan :D
Tässä kaikki koossa.

Muutama lähikuva.

Silmät tein siten, että ensin pursotin kuivuneen piparipäällysteen päälle valkoisella silmän kokoiset pikeeritäplät. Kun pikeeri oli kuivunut, maalasin yksityiskohdat elintarvikevärillä.

Hieman oli kuorrutteen kanssa ongelmia. Hidas kuivuminen aiheuttaa helposti värien leviämistä, mutta onneksi selvittiin pienillä vaurioilla.

Tein myös tavallisempia malleja, enkelin siivet-, kyyhky- ja viinilasi-pipareita. Viinilasipipareihin laitoin hippusen syötävää kultaa. Olin jo unohtanut koko purkin kaapin perälle, mutta nyt muistin välillä käyttää sitäkin :D


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ancka bakar kakor (uusi)
CremeVanilla (uusi)
Ekun keittiö
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Meillä Leivotaan (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Siroa sokeria (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Annan aarteet (uusi)
Meissä jokaisessa asuu... (uusi)
Jos vain itsekin osaisin...
Tulitukka: Teen ensin rajaukset paksummalla kuorrutteella ja sen kuivuttua täytän löysemmällä pikeerillä alueen :D
Itse tein ohjeellasi fantasiapipareita eilen ja hyvin onnistui. Pikeerikoristeet tosin aivan ala-arvoista sinuun verrattuna :D josko se harjoittelun myötä hieman paranisi mutta sinun taitoihisi pääseminen varmasti mahdotonta :D
Katja: Tutuille lähinnä väsäilen ja omaan käyttöön, kun ei ole mitään lupia elintarviketuotantoon. Kivahan näitä olisi tehdä, mutta vaatisi oikeanlaiset tilat :D
Ja tuo uudemmassa postauksessa oleva kakku, sekin on upea!