Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

11.06.2009 - 14:02

Minulta on muutaman kerran kyselty, millaisilla työvälineillä koristeita teen. Tähän laitoin esille tärkeimmät, mitä käytän. Jokainen tekijä löytää parhaiten sopivimmat itselle kokeilemalla ja tekemällä. Lisäksi omat mieltymykset vaikuttavat esim. muoteissa :D

Pieni kaulin on näppärä. Muovinen tai silikoninen olisi ehkä parempi, mutta tämäkin toimii ihan hyvin. Lastaa tarvitaan esim. ruusujen teossa ja pieni palettiveitsi on monessakin kohtaa kätevä. Sillä on helppo esim. siirtää pieniä kukkia muotoilualustalta kuivumaan muualla.

Askartelusaksilla tein esim. gerberoihin keskustoja. Keraamisia muotoilutikkuja minulla on kolme, mutta käytän lähinnä tuota sileää ja uraista tikkua terälehtien ohentamiseen ja poimuttamiseen. Askarteluun tarkoitettu pallopäinen  työväline (kohokuviokynä?) on monessa mukana. Sillä saa esim. jäljennettyä leivinpaperilta marsipaaniin maalattavan kuvan ilman, että leivinpaperi rikkoutuu niin helposti. Välineessä on kaksi erikokoista pallopäätä. Terävää askarteluveistä ei voi käyttää muovialustan päällä, mutta tarkoissa kulmaleikkauksissa se on oiva. Pinseteillä siirtelen sokerihelmet koristeisiin.

Pieniä marsipaaniveitsiä käytän sekä koristeiden teossa että pipareiden leikkaamisessa. Kaarevapäisellä välineellä saa vaikka hahmoille suun. Samaan tarkoitukseen käy halkaistu pilli. Vaaleansinisillä marsipaanityövälineillä ohennan kukkia ja muutenkin muotoilen terälehtiä. Pienellä koristelupyörällä saa tarkkoja paloja irti sekä marsipaanista että piparitaikinasta. Muotoilusieni on minulle yksi tärkeimmistä työvälineistä kukkien tekemisessä.

Tässä muoviset kukkamuottini. Lisäksi minulla on muutama metallinen ja tietysti tulee hyödynnettyä esim. piparimuotteja.

Koristeitakin on teon alla, mutta vielä niitä ei voi paljastaa :D

 

SS kirjoitti 11.06.2009 - 15:39
kiitos hyvästä pikeeriohjeesta. jos haluat tämän päivän aikana sinne tulee kuvia mitä sain sen kanssa aikaan..
Pioni kirjoitti 11.06.2009 - 16:03
Kiitos! <3
Kati kirjoitti 11.06.2009 - 17:42
Johan sulla on upea ja laaja valikoima!:)
paula  kirjoitti 11.06.2009 - 17:54
Ensi katsomalla luulin sinua 'hammaslääkäriksi'! :)

Ninnu kirjoitti 11.06.2009 - 21:35
Ompas upea kokoelma:) sellanen tuli mieleen, että mistä sinä olet hommannut (valkoista) helmiäissuihketta? Joka paikassa (B&P, UU, Confetti) on vain hopea, vai onko se sitten sama kuin helmäinen? Kiitos jo etukäteen, jos ehdot vastata. Muutkin saavat toki vastata:)
Raisa kirjoitti 11.06.2009 - 22:05
Laaja on valikoima tosiaan! Minultakin löytyy tuollainen "kohokuviointi"askarteluväline, täytyykin ottaa käyttöön myös keittiöön..;)
Sain viimein laitettua koneelle suomentamani vaahtokarkkilevitteen ohjeen sekä kakun, jossa sitä käytin. Löytyypi siis sieltä, jos haluat käydä katsomassa...

Ninnu: itse pohdin samaa, mutta ainakin tähän asti olen käyttänyt sitä hopeaa ja yrittänyt suihkutella kevyesti.
jams kirjoitti 12.06.2009 - 08:21
:D Melkoista välineurheilua!
Ebe kirjoitti 12.06.2009 - 09:39
Kiitos kommenteista :D

Paula: :D

Ninnu: Se on sitä samaa, mutta suihkautan ihan kevyesti ja hieman kauempaa. Silloin saa helmiäiskiillon pintaan, mutta pinta ei muutu vielä hopeiseksi. Jossain vaiheessa sitä muistaakseni myytiin tuolla helmiäisspray-nimellä.

Raisa: Hyvä tietää, että sitenkin saa vaahtokarkkilevitettä. Täältäpäin kun purkkilevitettä ei saa. Ei sitä varmaankaan usein tule tehtyä, mutta maidottomia kakkuja olen siitä tehnyt (kreemi).

Jams: Oi voi, arvaa vaan kuinka paljon tekisi mieli hankkia vaikka mitä kivaa. Rahamassi on kevyenpuoleinen, joten ihan kaikkea ei pysty hankkimaan mitä haluaisi. Tosin ei ole tarviskaan, sillä soveltamalla pääsee pitkälle. Tässä on kahden vuoden hurahduksen kertymä, mutta esim. pelkällä lastalla tulee toimeen ruusujen teossa ja välttämättä ei tarvitse sitäkään. Tuolla askartelumaailmassa on sama juttu. Kivoihin tarvikkeisiin saa uppoamaan rahaa vaikka kuinka, mutta vaikkapa vain liimalla, saksilla ja paperilla saa upeita taideteoksia aikaan. Tai origamissa pelkkä paperi :D
Johanna H kirjoitti 12.06.2009 - 12:10
Itseltäni löytyy paljon samoja välineitä kuin sinulta.
Outoa vain, etten saa niillä läheskään yhtä kaunista ja upeaa jälkeä kuin sinä :-)
Saara kirjoitti 12.06.2009 - 14:39
Vautsi, kyllä kelpaisi mullekin tuollaiset välineet:D Mutta kyllähän se on niinkin että oli miten hienot välineet tahansa niin tarttee olla sitä taitoakin että saa jotain hyvää aikaan. Itse en lähtisi tuollaisia ostelemaan, sillä leipominen ym on minusta hauskaa mutta en pahemmin koristele kakkuja tai sellaisia, ainakaan home-made marsipaanijutuilla.:D Sinulla varmaan ylim. raha menee suurelta osin tällaisiin juttuihin, monella muulla taas sitten muualle. No kuitenkin hyvää kesänjatkoa ja ihana blogi sulla:D Oon lueskellu jo pidemmän aikaa.
Ellen kirjoitti 12.06.2009 - 20:11
Puinenkin kaulin toimii hyvin, kun sen öljyää kunnolla niin siihen ei taikinat tartu :-)
vaahtera kirjoitti 17.06.2009 - 23:55
Kiva tälläinen tarvike-esittely! Saa vähän vinkkiä jokainen :) Tuota terälehtijuovatikkua olen yrittänyt täältä metsästää, mutta tuloksetta. Mistä olet sen itse hankkinut?
Ebe kirjoitti 19.06.2009 - 10:52
Vaahtera: Ostin muotoilutikut Have Your Cake...-nettiputiikista, mutta enää niitä ei ole sielä myynnissä. En ole ainakaan nähnyt pitkään aikaan. Jos joku on törmännyt samoihin jossain muualla, voisi vinkata tänne : )
Pinkkis kirjoitti 27.11.2009 - 11:49
Kuules Ebe, nyt on käynyt niin että mie olen totaalisen koukussa tähän sinun blogiin, kiitos hyvien ohjeiden ja vinkkien :DDD Mulla on ehkä hieman kuromista noissa muoteissa. Tällaiset muotit mullakin vielä menee, silikonisista en tykkää, koska ne ei kehitä minkäänlaista taitoa, näissä nyt voi vielä vaikuttaa itse paljonkin siihen, miltä lopputulos näyttää :)
Ebe kirjoitti 27.11.2009 - 12:40
Kiitos Pinkkis :D Minäkään en niistä silikonisista niin välitä. Enkeli ja joutsen-muotti minulla on sekä pari pienempää. Enkeliä on tullut tehtyä, mutta muuten aika vähän ovat käytössä :D
Pinkkis kirjoitti 28.11.2009 - 10:41
Parastahan on kun työssä näkyy "oma käsiala", se tekee ihmisestä ja blogista omanlaisensa, ei ns. huku massaan. Ensimmäinen gerberakokeilu takana "tölkkimuotin" avulla. Pakko harjoitella jo nyt ennenkuin saan daisy -muotit kotiini, mutta ei tuosta mitään tullut, näyttää enemmän räjähtäneeltä lumpeenkukalta :D
Miiwi kirjoitti 10.07.2010 - 18:50
Näyttääpä herkulliselta tämä välinekavalkadisi. Omani ei ole vielä näin kehittynyt, vaikka välineurheilemalla koitankin paikkailla oman osaamisen puutetta. Kuvista tuli mieleeni pari kysymystä.

Tärkein ja pisimpään mielessäni pyörinyt liittyy pieneen palettiveitseesi. Olen sitä kateudella katsellut monessakin päivityksessäsi. En ole moista kuitenkaan nähnyt missään kakkuilukaupassa myytävänä. Olenko ihan väärässä vai onko se alunperin taidetarvike (mihin kuvataiteilijat niitä nyt käyttävätkään)? Mistähän sellaisen tänä päivänä saisi hankittua?

Nyt mielenkiintoni herättivät myös kärjestä taitetut pinsettisi sekä erikoiset sakset. Mistä olet pinsettisi hankkinut ja mikä on outojen saksien tarkoitus?

Kiitos jo etukäteen vastauksistasi, mutta ennen kaikkea inspiroivista kukkienvalmistusohjeistasi. Olen aivan koukussa blogiisi! =o) Helteistä kesäpäivää!
Ebe kirjoitti 10.07.2010 - 22:45
Miiwi: Kiitos :D

Palettiveitsi on taiteilijatarvikekaupasta ja siellä oli monenkokoista ja muotoista palettiveistä. Tämä on ollut erittäin käytännöllinen, ainakin minusta. Varmaan ihan kirjakaupoistakin saattaa löytyä.

Pinsetit olen ostanut Clas Ohlsonilta ja siellä oli sellainen useamman erilaisen pinsetin paketti. Halpa ja oikein toimivia :D

Nuo oudot sakset ovat askarteluliikkeestä ja koska ne ovat erittäin terävät ja kapeakärkiset, saa niillä hyvin leikattua pieniä yksityiskohtia. Olen käyttänyt saksia esim. kuusien oksien tekemisessä kartiosta leikkaamalla siitä limittän.
Miiwi kirjoitti 13.07.2010 - 08:39
Kiitän vielä kertaalleen. Tuo palettiveitsi on ehdottomasti hankintalistan kärjessä. Niin monesti on tullut mieleen, miten näppärä se olisi esimerkiksi pikkukukkien siirtelyssä. Myös tuo kuusen valmistus -idea oli varsin kutkuttava. Luovuus on lahja. =o)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto