
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ilmapalloihin ei suklaakakkutaikinaa kovin paljoa mennyt, joten paistoin loput Popseja varten. Taikina oli sama kuin sacherkakkulevyssä täällä. Jäähtyneen kakun murustin tasaiseksi taikinamurskaksi, lisäsin appelsiinituorejuustoa ja appelsiinimarmeladia (kuoripalat siivilöin pois). Määriä on vaikea sanoa, muutama lusikallinen kumpaakin niin, että kakkumassa muotoutuu hyvin. Riippuu vähän käytettävästä kakusta, tämä oli jo luonnostaan tuhtia ja mehevää tavaraa. Osan pyöritin palloiksi, osan kartion- ja sydämenmuotoisiksi paloiksi ja annoin olla yön yli jääkaapissa. Tänään tökin palat grillitikkuihin ja kuorrutin suklaalla. Käytin Brunbergin tummaa suklaata, sillä se kovettuu ilman temperointia. Valkoinen suklaa oli Fazerin Bak&Dessert-suklaata.
Vappuhattuja ja vapputyttö ![]()

Kääk, kuka haukkasi hatustani!

Vappuhuiskat. Olisi ollut kiva käydä katsastamassa kaupungissa irtokarkkilaarit, mitä mahdollisuuksia sieltä olisi löytynyt, mutta nyt ei ollut sinnepäin menoa. Leikkasin kirpeästä hedelmänauhasta (löytyi lähikaupasta) suikaleita huiskiksi.

Vappunaamat.

Sydän.

Huomenna keskimmäisellä tyttärellä on koulussa vappujuhlat ja sinne saa tuoda vähän herkkuja tarjottavaksi ja syötäväksi. Tein jokaiselle oman vappu-popsin ja pakkasin ne tikkareiden tapaan :D

Näistä tuli aivan jaffakeksit mieleen. Herkullinen suklaa-appelsiiniyhdistelmä, NAM!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Mielettömiä juttuja olet tehnyt!
Kertakaikkisen syötäviä =)
Blogissani olisi sinulle pieni tunnustus! Hyvän mielen blogi tunnustus...
Toivottavasti saan kopsata blogiini kuvan näistä?
Makeita nää popsit!
Marika: Kiitos tunnustuksesta. Linkkisi ei johtanut mihinkään, joten en päässyt blogiisi. Voit laittaa kuvan näistä, jos tahdot :D
Jams: :D , voi niitä vaikka vappusieniksikin sanoa. Idea olisi voinut olla ihan toimiva, mutta en keksinyt mitään helppoa ratkaisua huiskiksi ja kaupasta ei löytynyt kuin tuota karkkilevyä. Vaahtokarkkimassastakin ajattelin väsätä, mutta siinä olisi ollut enemmän hommaa. Kartio olisi ollut myös parempi, jos suklaa tai kuorrute olisi ollut huiskien värinen. Ehkä ensi vappuksi parempia vappuhuiskia :D
aivan mahtavia nuo hymynaamat! pisti ihan naurattamaan.. hehe :D