
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Vanhin siskoni oli kutsunut meidät muut siskot luoksensa viettämään ystävänpäivää. Teimme intialaista ruokaa, koska Mape oli käynyt jokin aika sitten Intiassa. Pilkoimme kasviksia ja valmistelimme pöydän yhdessä, Mape oli tehnyt lammaspyörykät ja laittanut kanapalat mausteseokseen maustumaan jo aiemmin.
Kuvasin salaatteja ennen ruokailua, kun valoa vielä riitti ulkona.
Tomaatti-mangosalaatti.
Jälkiruuaksi hedelmäsalaattia ja sitruuna-hunajakastiketta. Tuoretta ananasta, mangoa, melonia (kahta erilaista), mansikoita ja minttua.
Raitakastike.

Kattaus.

Alkupalaksi katkarapuja ja naan-leipää. Meidän piti tehdä leipäkin itse (tarvikkeetkin oli varattuna), mutta mihin se aika oikein hurahti? No, kaupasta löytyi ihan hyvää tavallista sekä korianteri-valkosipuli naan-leipää :D

Salaatteja, tomaatti-mango ja lämmin kesäkurpitsa-herkkusieni.

Tandoorin kanaa, lammaspyöryköitä mausteisessa kastikkeessa, kasvis-basmatiriisiä, raitaa ja naan-leipää.

Minä olin kotona leiponut onnenkeksejä Ullan ohjeen mukaan, täällä. Ne eivät taida olla ihan intialaista meininkiä, mutta siskoni oli käynyt myös Kiinassa aiemmin, joten sopivat aivan hyvin iltaan. Aforismit olin valinnut ystävänpäivän mukaisiksi :D
Salaisia viisauksia ![]()
Kiitos, rakas sisko kutsusta :D Ihanat ystävänpäiväjuhlat ja oli kiva taas tavata kaikki siskot yhdessä!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Hyvää ruoka olikin ja siitä mukavaa, ettei siitä tule ähky olo, kun ruoka sisältää niin paljon kasviksia. Siskoni oli tuonut mausteita Intiasta ja todella maistuvaa niillä saikin aikaan.