
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Edellisessä kakussa oli suklaareunus, jonka kuviointiin käytin suklaan siirtokuva-arkkia. Tässä vähän vinkkejä. Tämä on minullekin uusi asia, joten kaikki lisätieto kelpaa : ) Ostin arkit Have Your Cake And Eat It-nettikaupasta. Arkit maksoivat 2,58 euroa/kpl ja yhden arkin koko on 30x40 cm. Kuvio on tehty kaakaovoista. Talkamat-nettikaupasta löytyy myös pari vaihtoehtoa täältä.
Arkkeja voi hyvin leikata saksilla. Jos tehdään kakun ympärille reunusta, mitataan ensin kakun korkeus ja tarvittava pituus. Leikataan sopivat kaistaleet. Arkkeja ei kannata pitää pitkään käsissä ja muutenkin pitää varoa. Kuvio saattaa muuten pyyhkiytyä osittain pois.

Sulatin valkosuklaata pakastepussissa, leikkasin aukon ja puristin kalvon päälle. Suklaa pursotetaan sille puolelle, missä käsissä tuntuu kuvion karheus eli missä kaakaovoikuvio on.

Suklaa levitetään tasaisesti kalvolle palettiveitsellä tai muulla sopivalla lastalla. Näin pienessä käytin taikinanuolijaa.

Suklaakerroksen paksuus vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Suklaareunukseen kannattaa tehdä melko ohut kerros, jotta kakkua on helppo leikata. Liian ohuella kerroksella kakku kuultaa suklaa läpi ja suklaa hajoaa helposti.

Kalvo kiepautetaan kakun ympäri, kuten täällä tai päälle kuten tässä leivosesimerkissä (pala eilisestä kakusta). Suklaan annetaan jähmettyä kunnolla jääkaapissa ja varovasti poistetaan muovikalvo irti.

Valmis leivos. Reunoja siistin kuumaan veteen kastetulla ja pyyhkeeseen kuivatulla tasateräisellä veitsellä. Nähtävästi samalla tavalla saisi leikattua suuremmasta, jo valmiiksi koristellusta leivoskakkulevystä paloja. Silloin ei joka leivosta tarvitse päällystää erikseen : )

Koristellusta,melko ohuesta suklaalevystä voi ottaa paloja piparkakkumuoteilla (sydän ja kukka). Huuhtelin muotit kuumalla vedellä, kuivasin ja painoin suklaaseen. Laitoin vielä uudestaan jääkaappiin jähmettymään. Pieni sydän on leikattu arkista suoraan ja siihen levitetty suklaa. Suklaata voi myös leikata tai vaikka murtaa paloiksi. Suklaan väri vaikuttaa lopputulokseen. Valkoista suklaata pystyy myös värjäämään, joten vaihtoehtoja löytyy.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Tosi tosi tosi makeita juttuja tuolla saisikin aikaan!! Olet sä aika mestari!
Mukava tietää miten tämä kalvojuttu tapahtuu, tietää jos joskus tilausta taas tekee. (itseasiassa jo päätin että meillekin tuollasia tulee;)