
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Kummipoikamme täyttää huomenna vuoden. Onneksi olkoon, Valto! Valton äiti pyysi tekemään Nalle Puh-aiheisen kakkukuvan huomiseksi ja yhden toisen kuvan viikonlopuksi. Aika hauska yhteeensattuma. Olimme jo ostaneet aikaisemmin Valtolle lahjaksi jättiläismäisen kokoisen Möhköfantti-pehmon odottamaan synttäreitä. Tämä kakku tulee olemaan aika pieni, mutta Möhköfantti oli pakko saada mahtumaan : )
Kuva on maalattu marsipaanille. Kukat ja kirjaimet ovat irtonaisia, jotta ne voi laittaa haluttuun paikkaan valmiiseen kakkuun tai jättää vaikka poiskin.

Lähikuvaa.

Ruusut ovat myös marsipaania.

Laitan kakkukuvat omaan kategoriaansa, kun maalauksia on jo aika monta : )

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Meidän vanhimman tyttären suosikki on myös Möhköfantti, vaikka minkälaista ja kokoista pehmolelua piti nuorempana saada. =)
Meillä 9.3 esikoisen 3v juhlat ja nalle-puh kakkua on toivottu..maalauksen alla on joko möhköfantti jota jo hahmottelin vähän, tai sitten nalle-puh.Tänään löysin sopivan tiikeri-kuvankin,että saa nähdä minkä niistä tekisin =)
Sulla tosi mahtava blogi! Lisäsin sut mun listalle, toivottavasti sopii =)